Rautametalli vesipohjainen ruoste-estäjä koostuu yleensä korroosion estäjästä, kompleksoivasta aineesta, alkalista, kostuttamisesta jne. Aine, jolla on avainrooli ruosteen ehkäisyprosessissa, on korroosion estäjä. Eri estäjillä on erilaiset korroosionestomekanismit. Eri korroosion estäjillä on erilaiset antirust -ominaisuudet. Yleisiä epäorgaanisia korroosion -estäjiä ovat natriumnitriitti, natriummolybdaatti, natriumvoimia, boorihappo, boraksi, fosfaatti jne. Ne ovat kaikki anodisia hapettumisen estäjiä. Orgaanisia korroosio-estäjiä on enemmän, kuten tunnettuja karboksyylihapposuoloja: mono-karboksyylihappo, dikarboksyylihappo, ternaarihappo jne. Lisäksi rasvahappoamidit, boraattiesterit, petrolisulfonaatit, alkyylihapet, kationiset kvaternaariset Ammoniumsuolat jne. Tällainen korroosio -estäjä sisältää typpeä, fosforia, rikkiä, happea ja muita elementtejä, joissa on yksinäinen parielektronit, jotka voivat suoraan muodostaa kemiallisen adsorptiokerroksen metallin pinnalle. Se on sekoitettu korroosio -estäjä.
Yleisiä kompleksiaineita ovat EDTA, fosfaatti jne. Kompleksointiaineiden määrällä ja tyyppi on suuri vaikutus ruosteen vastustuskykyyn. Kompleksointiaine kelaatit kalsium- ja magnesiumionien kanssa vedessä, kun taas korroosion estäjä tuottaa natriumsuolaa tai kaliumsuolaa vapailla natrium- ja kaliumioneilla. Yhtenäinen natriumsuola ja kaliumsuola vaahtoavat itseään, ja niiden adsorptio suorituskyky ei ole yhtä hyvä kuin kaksinalaisen suolan. Adsorptio suorituskyvyn vähentäminen heikentää antirust -suorituskykyä. Vain muutama kompleksoiva aine voi parantaa ruostevastusta. Kastumisaine voi vähentää pintajännitystä ja parantaa ruoste -estäjän kostutettavuutta. Suurimmalla osalla korroosion -estäjiä on tietty pinta -aktiivisuus, joten ylimääräisen kostutusaineen lisääminen on yleensä tarpeetonta. Instrumentaalianalyysimenetelmä Rautametalliruosteen estäjän analyysillä on tärkeä rooli ruoste -estäjän tutkimuksessa ja kehittämisessä. IR -spektri Infrapunaspektroskopiaa käytetään laajasti pienten molekyylien ja polymeeriyhdisteiden laadullisessa analyysissä, mikä on suhteellisen yksinkertainen ja nopea analyysimenetelmä. Kuvio 1 on tuntemattoman aineen infrapuna -sovitusspektri. Sovitusspektrin kautta voimme tietää, että tuntematon aine on trietanoliamiinin öljyhapon saippua, joka kuuluu mono -karboksylaattiin. NMR NMR: ää voidaan käyttää korroosion estäjien analysointiin ja testaamiseen ruosteen estäjissä. GC-MS Kaasukromatografia-massaspektrometriä voidaan käyttää haihtuvan liuottimen analysointiin antirust-aineenäytteessä. Kuvio 3 on vesipohjaisen korroosio-estäjän kloroformiuutteen GC-MS-spektri, kuvio 4 on 14,88Minin ulosvirtausaineen massaspektri spektrissä ja kuva 5 on 14,88Min-ulosvirtauspektrin vastaava spektri. Sovitusspektrin kautta voidaan päätellä, että vesipohjainen antirust-aineenäyte sisältää trietanoliamiini-boraatin.
LC-MS
Nestemäistä kromatografia-massaspektrometriaa käytetään polaaristen yhdisteiden tunnistamiseen antiirust-aineissa, mukaan lukien orgaaniset korroosion estäjät, epäorgaaniset korroosion estäjät, kompleksoivat aineet jne. Kuvio 6 on vesipohjaisen antirust-aineen MS-spektri. MS -spektrin kautta voidaan nähdä, että antirust -aineessa on kolmen polykarboksyylihapon.
Nestemäisen faasin ionikromatografia IC
Nestemäisen faasionikromatografia voi analysoida epäorgaanisia ioneja vesipohjaisessa korroosion estäjässä. Kuvio 7 on vesipohjaisen korroosio-estäjän IC-spektri. Kuvasta voidaan nähdä, että ruosteen estäjällä on natriumnitriittiä.
Koneistusvaatimukset ja muut teollisuudenalat ruosteen ehkäisyn suorituskyvystä ja ympäristönsuojelusta nousevat myös vesipohjaisten ruosteen estäjien ruosteen ehkäisyn suorituskykyyn. Keskeinen komponentti on korroosionesto -estäjien tyyppi ja yhdistelmä. Korroosionestoaineita on monenlaisia. Yhden instrumentin perusteella on vaikea analysoida tarkasti, mutta se vaatii silti useita laitteita nivelanalyysin suorittamiseksi tarkan analyysien saamiseksi.
